8.1.2013

Kalustesuunnitelmat jatkuu ja seiniä siirtyy

Viimeksi mietittiin keittiötä, nyt on vuorossa vessa, pesuhuone ja kodinhoitohuone. Mietitään siis tyyliä ja sitä, mitä sieltä kalustetoimittajalta lopulta oikein tilataan.

Ja niinhän siinä tahtoo käydä, että kun sitä alkaa vielä kerran katsomaan tulevia tiloja paperilla, niiden toimivuutta ja niin edelleen, siitä lähtee käyntiin eräänlainen lumipalloefekti. Näin kävi meille, ollaan nyt istuttu Raksamiehen ja pohjapiirrustuksen kanssa nenätysten kaksi iltaa. Aloin katsoa, että voisiko liian pienelle eteisen vaatehuoneelle vielä tehdä jotain, siitä se sitten kai lähti. Tulevalle kuusihenkiselle perheellemme tuo ainut eteisen vaatesäilytyspaikka on tosiaan liian pieni, vain 2.4 neliötä. Sitten meillä on alakerrassa 4 neliön vessa, ja yli 6 neliön pukuhuone pesutilojen yhteydessä! Tuntui ihan epäsuhtaisen isoilta nuo tilat, kun samaan aikaan pikkuruinen vaatehuone pullistelisi ulkovaatteista.
Katsottiin vanhan kodin pohjaa ja siellä meillä oli 3 neliöinen pukuhuone. Se oli oikein passeli tila, ihan riittävä, etenkin kun pukuhuone loppujen lopuksi toimii vain läpikulkutilana. Pyyhkeet sinne ripustettiin suihkuun tai saunaan mennessä, mutta siinäpä se oikeastaan oli sen tilan käyttö. Harvoin siellä kukaan oikeasti istui. 6 neliötä tällaiseen tilaan alkoi äkkiä tuntua suorastaan tuhlaukselta!
Samalla katselimme kalustesuunnitelmien 3D-kuvia ja tuskailimme, miten kodinhoitohuone voi näyttää niin ahdistavalta pieneltä kopilta. Ja siitä se lumipalloefekti sitten lähti. Alettiin poistaa seinää, siirtää seinää, tehostamaan, järkeistämään...
Ja tuli kuulkaa hyvä!

Yllä näette taas pohjaratkaisumme. Alhaalla oikealla on eteisen liian pieni vaatehuone, siitä ylöspäin oikealla kodinhoitohuone-pukuhuone-pesuhuone-sauna -kompleksi.
Vaatehuonetta suurennettiin niin, että seinä siirtyi kodinhoitohuonene puolelle 60 sentin verran, eli seinän siirto söi kodarista nuo kaksi ensimmäistä korkeaa kaappia. Näin vaatehuone saatiin paljon toimivammaksi ja sinne saatiin yksi kaappi lisää. Nyt meidän perheen ulkovaatteet ehkä jotenkuten mahtuvatkin sinne.
 
Kodinhoitohuone on todella aikamoinen koppi ja se on alusta saakka häirinnyt. Iso perhe vaatehuoltoineen tarvitsee isomman kodinhoitohuoneen. Viimeksi rakentamassamme talossa oli  myöskin aika pieni kodinhoitohuone ja koska en ole vieläkään oppinut käyttämään kuivuria vaatteiden kuivaamiseen, meillä oli aina yksi tai kaksi pyykkitelinettä lattialla levällään. Jos se oli kodinhoitohuoneessa, siellä ei mahtunut tekemään mitään muuta ja yleensä toinen teline seisoi keskellä aulaa. Pitäisi olla sellainen kodinhoitohuone, että siellä olisi tilaa kaikkeen, myös pyykin kuivaamiseen.
Poistimme kodarin ja pukuhuoneen välisen seinän kokonaan, näin tila avartui huomattavasti. Kodinhoitohuoneen ikkunaseinällä kaapisto saa jatkua yhden kaapin verran pidemmälle. Pukuhuoneesta poistettiin nuo sinne piirretyt kaksi korkeaa kaappia, ja tilalle seinän viereen tuli penkki, jonka alla on vetolaatikot, sekä penkin pesuhuoneen puoleiseen päähän korkea kaappi pyyhkeiden säilytystä varten.
 
Pukuhuoneesta vessaan johtanut liukuovi poistettiin. Olen alusta saakka kritisoinut pukuhuonetta typeränä tilana, neljällä seinällä ovi ja jossain pitäisi olla tilaa laittaa penkkikin. Tiedän, että monen mielestä on tärkeää, että pesutiloista pääsee kätevästi vessaan, monella on jopa pönttö pesuhuoneessa. Itse en jotenkaan kaipaa sitä. Viime kodissakaan sitä ei ollut ja jos jollain lapsella pissahätä iski kesken suihkuttelun, he sitten hipsivät märkinä vessaan. Sitä tapahtui harvoin eikä se sitten haittaa. Joten meillä matka pesuhuoneesta vessaan kasvoi, mutta minusta se ei ole suremisen arvoinen juttu. Pukuhuoneeseen saatiin yksi ehjä seinä penkkiä varten ja vessaankin yksi ehjä seinä lisää.
 
Kodinhoitohuoneeseen suunniteltiin nyt valkoisia kaappeja, samaa Aika-ovimallia kuin keittiössäkin, jos vain rahat antaa myöten (täytyy kuulla hinta ensin). Työtasot saavat olla valkoista kiiltävää laminaattia. Myös pukuhuoneen penkki ja kaappi tulee samasta mallista. Kovin on siis valkoista kodarissakin, lattiaan tulee sitten tummaa harmaata laattaa. Tällä kertaa ei haluta 10x10cm laattaa, vaan isoa. Isompi laatta antaa paljon rauhallisemman vaikutelman. Mielellään laatta saa olla jotain muuta kuin neliötä, suorakaidetta mieluummin. Sama laatta saa jatkua läpi koko kodari-pukuhuone-pesuhuone-sauna -kompleksin. Kaadot on vaikeampi toteuttaa isolla laatalla, joten ainakin pesuhuoneeseen tulee siksi Unidrain-viemäri seinän viereen. Pukuhuoneessa lattiakaivon virkaa toimittaa kuraeteinen ja kodinhoitohuonetta mietitään: Unidrain vai luotammeko mahdollisten vesien valuvan pukuhuoneen kaivoon?
 
Tässä vähän ideakuvia, ihan ensimmäiseksi se kuuluisa "tästä se idea sitten lähti"-kuva.
 
 
 
Aivan upea kuva yllä. Tämän kun näin, tiesin heti, että haluan valkoiset, kodikkaat kaapistot.
Paljon valkoista, mausteena ripaus mustaa, hopeaa, kristallia, bling blingiä! Se mitä tässä kuvassa on ja mitä me emme saa, on luonnonvalo. Meillä on nyt molemmat vessat ilman ikkunoita, keskellä taloa. Harmi, mutta kaikkea ei voi saada.
 
 
 
Tässä yllä ei ollakaan aivan valkoisella linjalla, mutta tykkään paljon. Ihana sävy noissa laatoissa ja kalusteissa. Tämän nähtyäni aloin haaveilla tällaista väritystä ja tunnelmaa yläkertaan, tyttöjen vessaan. Ensin olin mielessäni ajatellut, että olisi  kiva tuoda tyttöjen vessaan ripaus vaaleanpunaista tai pinkkiäkin, laatoissa esimerkiksi jotenkin kevyesti. Aivan haalean vaaleanpunainen voisi olla esimerkiksi hyvä, valkoisen mausteena. Raksamies sanoi kuitenkin tiukan ei:n, "pitää miettiä myös jälleenmyyntiarvoa!" (Jaahas, me ollaan taas myymässä...)
 
 
Tätä yläkuvaa katseltiin, kun mietiskeltiin meidän pukuhuonetta, pesuhuonetta ja saunaa. Tässä kuvassa lähinnä nuo väliseinät puhuttelivat. Pohdimme alkuun, että jos sekä puku-pesuhuoneen että pesuhuone-saunan väliseinät olisi samanlaiset, laattaseinä noin 160cm korkeuteen ja siitä ylöspäin lasi. Siis korkeammat laattaseinät kuin tämän kuvan saunassa. Puku- ja pesuhuoneen välissä ei tarvitsisi olla oveakaan. Tila ikäänkuin jatkuisi huoneesta toiseen hienosti, sieltä katon kautta näkisi toiseen tilaan. Melko varmasti sanon, että ei meille umpiseiniä tähän pesuhuonetilaan tule, mutta tämä toteutetaan jotenkin niin, että jonkinsortin mukava intimiteettisuoja säilyy.
 
Nyt ollaan alakerran vessaan tilaamassa myös Aika-mallin kaappeja, valkoisena, kuinkas muuten. Taso saattaa olla myös se sama kiiltävä valkoinen, katsotaan nyt. Yläkertaan, tyttöjen vessaan, on tulossa myös valkoiset kalusteet, mutta sinne ehkä edullisemmin eli korkeakiiltoisina.
 
Sitten vielä, vedimme myös meidän makuuhuoneen ja vessan välistä seinää vähän sinne ja tänne. Tämä siksi, että saatiin makuuhuoneeseen vähän lisä tilaa, vessan 4 neliössä oli varaa ottaa pois.
Meidän makuuhuone on alunperin 17 neliöinen, mutta ymppäsimme sinne taannoin vaatehuoneen ja lopputila jäi niin pienksi, että aloin jo miettiä, mihin ihmeeseen mahtuu edes vauvan pinnasänky. Meille tulee sellainen sängyn taakse käveltävä vaatehuone. Olipa selkeää. Jospa kuva puhuisi enemmän:
 

 
Siis tuohon malliin. Nyt sitten levennettiin huonetta niin, että vaatehuoneen puolelle mahtuu vielä yksi kaappi lisää (eli todella runsaasti kaappeja) ja muutenkin makuuhuoneen puolella on vähän enemmän tilaa. Tuo väliseinä tulee meillä noin 2.5 metriä leveäksi, eli sängyn viereen mahtuu tarvittaessa yöpöydätkin. Vaatehuoneen puolelle on tulossa kaapit liukuovilla, niissä valkoiset maitolasit.
 
Tällaisia muutoksia on tehty ja nyt sitä taas toivoo, että riittää nämä muutokset ja aletaan sen sijaan tekemään.
Eilen ja tänään meillä on ollut raksalla ilmastointimies vetämässä putkia. Sitä tehdessä selvisi sekin, että tyttöjen vaatehuoneesta lähtee yksi kaappi, koska ilmastointiputkien kotelointi vie yhden kaapin tilan. (No, oikeastaan Raksamies tätä varoitteli jo aikaa sitten.) Tämä se on vielä tässä rakentamisessa, että kun se kaikki tekniikkakin pitäisi mahtua kulkemaan jossain. Sitten madalletaan kattoja ja tehdään kotelointeja välillä outoihinkin paikkoihin.
 
Seuraavaksi alkaa Raksamies vääntää raksalla sisäkattoja. Toisin sanoen höyrynsulut kattoon, sitten rimoitukset ja villoitukset. Kun on katot ummessa, pysyy lämpökin sisällä. Sitten seuraa vihdoin ne lattialämmityshommien vedot ja lattiavalut. Ja heinäkuussa kuulemma muutetaan. Hoh hoh, uskoisko tuota? (Jouluksi uuteen kotiin..)

 


6.1.2013

Keittiösuunnitelmien loppusuora

Viikon päästä menemme taas kerran -ja tällä kertaa viimeisen kerran- Domus-Keittiöille tapaamiseen. Sopimuksen koko talon kiinteistä kalusteista olemme heidän kanssa jo tehneet, suunnitelmat tehneet ja hinnan saaneet, mutta joitain asioita sieltä suunnitelmista jätettiin vielä avoimeksi ja mietinnän alle. Taisi olla viime kesänä, kun siellä viimeksi olemme käyneet. Silloin ei oikein vielä osattu päättää (=olla Raksamiehen kanssa yksimielisiä) siitä, että minkä väriset kaapin ovet tulee kodinhoitohuoneeseen ja niin edelleen. Sovittiin, että käymme asuntomessuilla etsimässä ideoita ja palaamme asiaan. Nyt on sitten jo aika palata asiaan, jotta saadaan tilaus viimeistä silausta myöten valmiiksi. Keittiön luulimme jo olevan päätetty kaikkinensa, mutta ainakin oma visioni keittiöstä alkoi hiukan saada terästystä kuukausien mittaan ja siksi joitain pikkuasioita keittiön suhteen mietittään nyt uudelleen. Lähinnä on kyse vain työtason väristä ja vetimistä, eipä juuri muusta keittiön kohdalla.

Tulevaan kotiin tulee aika paljon valkoista. Viime kodissa meillä oli paljon harmaata, lattiassa, seinissä, laatoissa. Mausteena oli valkoista ja mustaa. Nyt haluamme selkeästi valkoista: raikkaampaa, kirkkaampaa, valoisampaa. Ei tylsällä tavalla valkoista, vaan tyylikkäällä. Mä ihastelin asuntomessuillakin eniten juuri sellaisia vessoja ja pesutiloja, joissa oli ihan vain valkoiset laatoitukset. Olen tässä ehkä yllättänyt itsenikin. Tai meneekö tämä sitten vähän vuorovedoin, kun viime talossa leikiteltiin tummien laattojen kanssa, niin nyt jotain ihan muuta?
Itse olen sitä mieltä, että keittiöstä vessojen kautta kodinhoitohuoneeseen mentäisiin suurin piirtein samalla tyylillä (ehkä tyttöjen yläkerran vessassa voisi vähän leikitellä ja kikkailla). Mun ajatukseni on se, että kalusteissa ja pinnoissa om paljon valkoista, ja sen mausteena ripaus mustaa ja sitten bling-blingiä (tämä tarkoittaa hopeaa, terästä, kristallia., lasia..). Mustan tehtävä on tuoda hiukan särmää, bling-blingin tehtävä on tuoda hiukan kirkastusta, ylellisyyttä ja raikkautta. Tähän tyyliin kuuluu myös hyvä valaistus. Kuulostaa hyvältä, eikö?

Olen yrittänyt löytää netistä toivottua tyyliä vastaavia kuvia. Vaikeaa. Löysin yhden oikein hyvän, mistä se omakin idea oikeastaan lähti. Se kuva on nyt vain tallessa toisella koneella, ja sitä konetta ei ole käytössä tässä nyt. Enkä muista yhtään, mistä netin uumenista sen kuvan löysin, ainakaan en löytänyt sitä nyt uudestaan. Laitan sen kuvan esille sitten, kun postaan kylpyhuonesuunnitelmista ja pääsen toiselle koneelle.

Keittiöön on valittu jo Domukselta Aika-malliston ovet, valkoisena.
"Aika henkii kodikasta, mutta modernia maalaistunnelmaa. Sen ilmettä ohjaavat näyttävät koristelistat, luonnonläheiset sävyt ja kaappien välissä olevat, ovia kehystävät listat."Tämä on ehkä juuri sitä, mitä haetaan. Ei liian maalaistunnelmaa, mutta ei liian modernia. Pelkistetty, moderni tyyli ei ole oikein koskaan puhutellut. Maalaisromantiikka on enemmänkin ollut mun juttuni, mutta siitäkin saa reilusti karsia pahimmat överit pois. Jotain siltä väliltä: Kodikasta, mutta raikasta. Tyylikästä, mutta lämminhenkistä.

Tässä kuvia tuosta mallista, tosin eri värisenä:



Etsin siis netistä tyylikuvia, jotka antaisivat vähän kuvaa siitä, mitä etsitään ja millaista tyyliä haetaan. Tässä nyt tulee näitä kuvia, mutta joissain niissä on vain joku tietty elementti, joka kuvaa sitä omaa toivetta. Näistä kuvista pitää siis löytää sellainen "punainen lanka".

Ihana valkoisuus, kaapin ovimalli samanhenkinen kuin meillä
ja tämä kuva valittu erityisesti tuon mustan tason takia.
 
 
Mietimme siis tällä hetkellä tason väriä. Puuta se ei ole, sen tiedän. Mutta onko se musta, valkoinen vai harmaa laminaatti, näitä pyöritellään. Jotenkin mua puhuttelisi tuo musta, se toisi sen ripauksen särmää. Valkoinenkin olisi raikas, mutta onko sitten liian valkoista? Aikaisemmin olemme jo valinneet harmaan laminaattitason, ja siihen taas Raksamies olisi ihan tyytyväinen. Minä mietin, että onko se liian pliisu tähän tyyliin, mitä haen.

Tässä kuvassa taas on se harmaa taso, mitä myös harkitaan.
Ja edelleen samantyyppinen ovimalli. Ja ihanaa valoa.


Tässä kuvassa on karmaiseva verho ja muutenkin nuo punaiset sisustuselementit,
mitkä pilaa koko kuvan. Mutta muuten, tässä taas ehkä tuo taso-aspekti:
Tässä yhdistetty valkoista ja mustaa tasoa. Kumpi parempi, molempi parempi?
Tässä tosiaan ehkä hyvä tasapaino mustalla ja valkoisella, ei liikaa mustaa.
Meillekin voisi tulla noin, että vain saarekkeeseen musta taso.
 
 
Taas jotenkin meidän henkinen, mutta onko tuo harmaa taso vain pliisu??
Se "särmä" puuttuu.
Tässä kuvassa ihana vinoon laatoitettu laattalattia, mikä puhuttelee mua erityisesti.
Raksamies ei tuohon taas suostuisi, mutta ei se mitään, koska meille ei keittiöön ole tulossa laattaa.
 

Tässä tulee ihanasti esiin se raikkaus, valo ja kiilto, mitä itsekin haen.
Tässä korkeakiiltoinen taso tuo sitä kiiltoa ja omaa bling-blingiään.
Tässä ei ole yhtään mustaa, ja sitä voi miettiä että tarviiko olla?
Tässä myös hyvin samantyyppinen ovimalli kuin meillä.
Tästä kuvasta tykkään paljon.
 
 
Tämä on myös yksi lempikuvani, vaikkakin kuva on kodinhoitohuoneesta.
Tässä jälleen se ihana valkoisuus, raikkaus, kiilto ja valo.
Ja kristallikruunu, bling-bling!
 
 
Näitä tässä pohditaan.
Enimmäkseen siis sitä tason väriä. Kaikki muu on oikeastaan päätetty, koko keittiösuunnitelma on tehty ja siihen ollaan tyytyväisiä. Jääkaappi, pakastin ja astianpesukone tulee tällä kertaa integroituna. Uuni ja mikro ovat valkoiset. Mietin myös teräksen väriä niihin, tätä vielä mietitään. Koneiden merkki on AEG ja ne tulevat muun keittiöpaketin mukana. Saareke tulee, siihen 70cm leveä induktioliesitaso ja sellainen melko perinteinen rosterinen liesituuletin-töötti päälle (se ei kuulu pakettiin, eli on hankkimatta. Voin vielä haaveilla sellaisesta kristallipallo-liesituulettimesta, missä on aktiivihiilisuodatin, bling-bling! Maksaa varmaan sen verran, että jää haaveeksi...)
Samaan aikaan ollaan taas hiukan mietitty lattian väriä. Pitkään oltiin sitä mieltä, että tällä kerta otetaan lämmin ruskea puuattia. Meillä on tuossa jo tilatut näytepalat upeasta lämpimän ruskeasta lankkulattiasta, mikä oli jo ikäänkuin päätetty lattiaksi keittiö-olohuone osaan. Tämä lankku se vaan on tosi kallis, eli tässä vaiheessa budjetin jälleen paukkuessa sinne ja tänne on pakko alkaa pitää sitä hyvin epävarmana vaihtoehtona. Ja tänään on jopa puhuttu taas harmaasta ja valkoisestakin lattiasta. Viime kodissa meillä oli harmaa laminaatti ja tykättiin kyllä!
Sen taas tiedän varmaksi, että keittiöön ei tule laattaa. Se ei vaan sovi kokonaisuuteen, siis siihen miten laatta ja puulattia vaihtelee kodissa. Tuntuu selkeämmältä, etät koko 1-kerroksinen siipi (eli keittiö-olohuone) on samaa lattiaa, ja siinä siiven rajalla vaihtuu sitten eteisen laataksi.
Laittaisin kuvan meidän keittiösuunnitelmasta, mutta nyt ei sekään onnistu. Ainakin mun Bloggerini on nyt viikon kieltäytynyt ottamasta vastaan yhtään kuvaan omista tiedostoista. Nuo keittiön ideakuvatkin liitin suoraan netistä.
Mutta miltäs näyttää, valkoisuus, kodikkuus, bling-bling?