25.2.2013

Villahommia

Hitaanoloisesti on vuosi lähtenyt raksalla käyntiin. Siltä se ainakin on tuntunut. Raksamiehellä ei ole mahdollisuuksia työskennellä raksalla kovin tehokkaasti ja se näkyy. Oman työpäivänsä päälle Raksamiehellä on lastenhoitohommia aina kuuteen saakka illalla, jolloin vaimo tulee vasta töistä. Siitä sitten kun vähitellen liukenee raksalle, niin ei siinä kovin pitkää iltaa voi raksahommissa tehdä, klo 22-23 tullaan jo kotiinpäin yöunille. Viikonloppuisinkin on aina kaikkea, vaimolla töitä ja lapsella harrasteita, mikä verottaa aikaa tehokkaasta raksailusta.

Putkimies on käynyt vetämässä putkia kattorakenteisiin ja kun se saatiin tehtyä, aloitettiin katon villoitus. Meni siinä tuulensuojapahvitkin paikoilleen samalla. Yläkerran osalta homma oli helpompi, sinne tarvittiin pienempi kerros itseasennettua villaa, koska yläkertaan tulee lisäksi puhallusvillaa. Alakertaan taas puhallusvillaa ei tule (syystä, jota vaimo ei tiedä) ja siksi sinne tuli villalevyjä yhteensä viisi kerrosta päällekkäin. 
 
Alakerran katon villoitus kesken
 
Kiipeillään..
 
 ...ja poseerataan

Kun katot oli saatu villoitettua ja muovitettua umpeen, alkoi talossa olla vähän lämpimämpi. Raksamieskin saattoi siirtyä työskentelemään ilman toppatakkia ja toppahanskoja.
Ja seuraavaksi alettiin laittaa kattoon puurimoitusta.


 
Pieni raksasiivooja
 
 
Välillä tarvitaan työpäiviä myös erilaista logistiikkaa varten. Eilen vuokrattiin peräkärry ja haettiin lisää puutavaraa kattorimoituksia varten, kaatopaikkakeikkakin tuli tehtyä. Tänään illalla on tiedossa keikka Sauvoon, jossa suuri osa meidän raksatavaroista ja työkaluista on säilössä sukulaisen luona. Aika pitkälle on päästy raksan kanssa, kun nyt vasta niitä tavaroita lähdetään hakemaan!
Seuraavaksi Raksamies piirtelee lattioihin seinien paikkoja, jonka jälkeen putkimies saa tulla tekemään taas hommiaan, eli laittamaan vesiputkien ja viemärin paikkoja. Sähkömiestäkin tarvitaan paikalle ensimmäistä kertaa. Näiden jälkeen alkaa sitten valmistautumiset lattialämmön laittoon ja lattiavaluun. Lattiaan tulevat teräsverkot pitää hankkia raksalle ja kantaa sisälle, siinäkin on taas yhdelle miehelle hommaa hetkeksi. Itse odotan sitä, että saadaan lämmitys päälle. Saattaa itselläkin raksavierailut vähän pidentyä sen jälkeen, kun ei tarvitse kylmällä betonilattialla kenkienkin läpi jäätyviä varpaita enää potea. Lasten kanssa tosin on aavistuksen hankalaa oleskella raksalla. Kaikilla pitäisi ensinnäkin olla raksavaatteet, koska siellä todella likaantuu kaikki. Ja yläkerta on niin vaarallinen, että varsinkin 2-vuotiasta pitää vahtia kuin haukka. Yläkerrasta on siis suora tiputus alakertaan, koska eteisaula on alhaalta ylös saakka korkeaa tilaa ja yläkertaan ei ole ainakaan vielä rakennettu turvakaiteita. Tällä hetkellä raksa siis ei oikein ole lasten leikkipaikka ja senpä takia minä teen lasten kanssa sinne vain pikaisia pyrähdyksiä.
 
Pääovi. Musta, niinkuin haaveiltiin ;)

3 kommenttia:

  1. Olen todennut, että lasten kanssa raksailu ei vain onnistu. Isommat (5- ja 6-vuotiaat) osaavat kyllä olla kohtalaisen nätisti raksalla ja ovat siellä välillä miehen seurana, mutta tuo meidän 1v 9kk pikkuneiti on niin hasardi, ettei hän voi olla hetkeäkään vahtimatta.

    VastaaPoista
  2. Juuri näin! Meidän 6-vuotias haluaa välillä jopa isänsä mukaan raksalle "auttelemaan" ja hänet voi päästääkin, kun voi jo hiukan sopia että mitä saa tehdä ja mitä ei voi tehdä. Mutta 2-vuotias, sen verran kaikuu kuuroille korville vielä kaikki varoitukset ja puheet että hänen knssaan raksalla ei ole mitenkään kovin rentoa.
    Meillä ei ole lastenhoitoapuja käytettävissä täällä omilla asuinkonnuilla, joten meidän kohdalla rakentaminen on sitten aina sitä, että mies rakentaa yksin, minä hoitelen lapset.

    VastaaPoista
  3. Useaan kertaan käynyt lukemassa. Teilläkin pikku projekti ja tosiaankin paljon samaa löytyy =)TSEMPPIÄ!

    VastaaPoista